Nonnih.. Vein apinan tarhaan seiskaks.

Siellä oli kaks mammaa istumassa bärsiillään penkissä ja kumpikaan ei edes kääntänyt päätä oven suuntaan sanoakseen huomenta, joten häivyin vähin äänin paikalta. Vaikka mielessä oli muutama sana mitä oisin halunnu sanoa, muttei ne ollu Santin ryhmästä ni turhaa se ois ollu..


Huomenna vien sen tasantarkkaan 06.15 ja se on siellä ekaa kertaa sitten niin pitkän päivän kuin tulee olemaan mun töiden alettuakin eli n.klo16 asti.

Ja ennenkuin joku kerkee tosta avaamaan suun, ni meillä on aikaa sitten sovittu meno isännän kanssa iltapäivästä, sekä tuosta asiasta olen jo maininnut muutama viikko sitten tarhaan. Eriasia on muistaako sitä kukaan siellä..

Santin lokerossa oli aamulla laput: varavaatteita ja pyykkiä.

Eivät sitten viitsi ilmeisesti yhtään kattella, koska naulakossa roikkuu kassi jossa ON varavaatteita, kun ne ei siihen yhteen koriin kaikki mahdu..


Edelliseen postaukseen Susse oli kirjoittanut päiväkotien aukeamisista näin:

"Periaatteessa päiväkodit aukeavat vasta klo 7 tai jos tarvetta on, henkilökunta on velvoitettu tulemaan töihin aikaisemmin. Vastaavaa venymistä on sitten myös illalla - ollaankin töissä klo 18 asti tarvittaessa.
Ryhmässä on 3 aikuista, joista tautiaikaan tosiaan joutuu jonkun siirtyä paikkaamaan muihin ryhmiin. Jos se "turha aamupäivystys" saadaan pois, henkilökuntaa on paikalla enemmän silloin, kun se varsinainen toiminnan aika tarhassa on - eli klo 8-15 (sitä ennen odotellaan aamupalaa, sen älkeen ulkoillaan). Joskus täytyy nimittäin joustaa, niin työntekijän kuin vanhempienkin."

Toi kuulostais muuten ihan hyvältä teorialta Sussu, muttakun Santtu ei ole se ainut lapsi miksi päiväkoti aukeaa silloin 06.15. ;D Melkein vois sanoa että siellä on ennemminkin tunkua siihen aikaan..

(Ja mitä mä siellä olin hänen kanssaan ne muutamat aamut siihen aikaan ni siellä oli todella rauhallista vaikka muksuja riittikin. Ei siellä tarhatädin mitään tarvinnut tehdä muutakuin istua.)

Siksi en käsitä sitä, miksei hän siellä olisi saanut leikkiä sitä 45min, kun kumminkin legoilla yksin siellä häärää nätisti...

 

Ja mitä tohon joustamiseen tulee tulevaisuudessa, ni ei oo ainakaan mulla (eikä kyllä isännälläkään) sellasta työtä mistä pystyis joustamaan sen takia ettei tarhaan saa lasta sen takia että tarhassa on henkilökunta vaje :(

Tuskin on kovinkaan monenkaan vanhemmalla sitä mahdollisuutta, tuskin hekään lastaan mielellään tarhaan siihen aikaan kiikuttaa, jos ois muuta vaihtoehtoa !?

Varsinkin kun minun työpaikalla on jo joustettu niin, että menen nyt klo 07 kun oikeesti työt alkaisivat jo klo 06, he kun onneksi ymmärsivät sen miksi en halua lastani ympärivuorokautiseen päiväkotiin laittaa..

Isännän aamuvuoroa ei edes pysty muuttamaan, eli hän menee klo 06 töihin, piste.


Ja periaatteessahan sen ei kai pitäis olla vanhempien ongelma jos tarhassa on henkilökuntaa sairaana. Tarhan tehtävähän se on hommaa heille sijaiset, eikä niin että tarhasta ilmoitetaan tyyliin "hoida muksus kotona kun täällä on väki sairaana". *IMO*

 

Josko sit seuraava postaus ois jotain ihan muuta kuin tarha-asiaa ;)